keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kesäruokaa

Kuinka monen lukijan ruokalistalla on kesäkeitto näin kesäisin, kun tuoreita vihanneksia on saatavissa edullisesti? Sehän on helppo tehdäkin: pilko kattilan pohjalle kukkakaalta, parsakaalta, vihreitä papuja, porkkanaa ja lituskaisia sokeriherneenpalkoja. Peitä kasvispalat (huomaathan, en maininnut perunaa, ja uutta perunaa saa kernaasti lisätä, jos se maistuu) juuri ja juuri vedellä ja keitä ne halutun kypsäksi.

Tässä vaiheessa lisätään kattilaan maitoa ja kiehautetaan. Sen jälkeen voi laittaa palan voita (auttaa kasvisten rasvaliukoisten vitamiinien imeytymisessä) ja suolaa ja musta-/tai valkopippuria.

Kohta valmista...

Kattilallisen tein eilen ja kaikki meni. Kuten huomaat, kasviksia ei tarvitse edes kuoria,  kunhan vaan peset ne hyvin vaikka juuresharjalla.

Tänäaamuna kävin labrassa ja menin sitten kauppatorille "aamiaiselle". Ei nyt ehkä ollut ihan terveellisimmästä päästä, mutta herkullinen!

Kahvi ja "kreppi" hillolla ja kermavaahdolla.

Torilla olikin paljon kaikkea mielenkiintoista. Ostin laventelin, suklaamintun, kanelibasilikan, omenamintun, lippian ja oreganon taimet. Keittiön ikkunalle ajattelin laittaa. Ennestään siellä on jo lipstikka ja punainen basilika.

Yrttiä on monenmoista.
Kaikenlaista viherruokaa.

Saksalaisia, portugalilaisia ja espanjalaisia marjoja. Saksalaiset mansikat olivat aivan loistavan mehukkaita ja makeita.

Valkoista parsaa...mmmm....

Ei-niin-EU-kelpoisia kurkunkäkkyröitä edullisesti!

Illalliseksi ajattelin laittaa kalaa, ja ostin palan lohta. Palanpainikkeeksi ostin pari pikkunaurista, nipun porkkanoita ja ruukun tilliä (sitruuna unohtui...). Pilkoin porkkanat ja nauriit pieniksi kuutioiksi kuorimatta niitä ja haudutin ne pannulla voissa. Siihen sitten tillisilppua ja hiukan merisuolaa.

Kalanpala paistettiin sellaisenaan ja jätettiin keskeltä läpikuultavaksi (kalaa ei kannata paistaa ihan läpikypsäksi ja rutikuivaksi, ja itse asiassa tämän lisukkeen kanssa olisi sopinut paremmin hiukan vähempirasvainen kala höyrytettynä).

Illalliseksi kalaa ja jälkkäriksi saksalaisia, jo miltei ylikypsiä mansikoita vaniljastevialla maustetun mansikkamaidon muodossa. Kyllä kelpaa näin kesällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!